§ Unettomuus - unettomuuden vaikutukset

TULOSTA Tulosta

TEKSTIN KOKO Suurenna kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoa

UNI JA UNETTOMUUS

Unettomuuden vaikutukset

Hyvänlaatuinen uni on ihmiselle tärkeää muutenkin kuin pelkän levon kannalta. Uni voidaan jakaa kahteen perustyyppiin, REM-uneen ja NREM-uneen. Näiden vaiheiden kesto ja laatu vaihtelevat yksilöllisistä ominaisuuksista, unihuollosta ja elämäntavoista riippuen.

REM-uni (Rapid-Eye-Movements) eli vilkeuni on vaihe, jossa nähdään unia. REM-uni vaikuttaa psykologiseen lepotilaan ja pitkäaikaiseen tunnepohjaiseen hyvinvointiin. Se stimuloi aivoja ja vahvistaa muistia.

NREM-uni (Non-Rapid-Eye-Movements) eli perusuni käsittää siirtymävaiheen valveillaolon ja unennäön välillä sekä syvän unen, jossa elimistön fyysinen ja psyykkinen aktiivisuus on hyvin pientä. NREM-uni on rasituksista palauttavaa, fyysisesti elvyttävää ja se vahvistaa myös immuunijärjestelmää.

Unettomuus vaikuttaa elämään hyvin kokonaisvaltaisesti. Fyysisten ja psyykkisten vaikutusten lisäksi unettomuus aiheuttaa monille sosiaalisia haittoja. On myös todettu, että pelkkä nukkuminen ei riitä, vaan unen on oltava laadultaan hyvää. Syvän unen aikana aivot ovat lepotilassa, minkä seurauksena ihminen tuntee olonsa levänneeksi ja virkeäksi. Syvä uni auttaa elimistön puolustusjärjestelmää pysymään kunnossa ja vaikuttaa siten ruumiilliseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Psyykkiset vaikutukset

On sanomattakin selvää, että huonosti nukutut yöt laskevat kenen tahansa mielialaa. Pidempään jatkunut unettomuus aiheuttaa ärtyneisyyttä ja mielialan vaihteluita. Pahimmillaan se myös altistaa masennukselle ja päihteiden käytölle. Unettomuus heikentää keskittymiskykyä ja muistia sekä vaikeuttaa uuden oppimista.

Unettomuuden seurauksena pienetkin vastoinkäymiset voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä. Unettomuuden aiheuttamat voimakkaat tuntemukset ovat hyvin yleisiä: suomalaistutkimuksen mukaan kolme neljästä unettomuudesta kärsivästä koki vaivan vähentävän elämänhaluaan. Unettomuudesta kärsivän tulisi aina kääntyä lääkärin puoleen, jos vaiva häiritsee elämää eivätkä itsehoitokeinot tehoa.

Fyysiset vaikutukset

Unettomuus vaikuttaa myös suoraan fyysiseen terveyteen. Unettomuudesta aiheutuvan univajeen on todettu altistavan diabetekselle, sepelvaltimotaudille, kohonneelle verenpaineelle, ylipainolle sekä sydän- ja verisuonisairauksille. Sairastumisriskin suurenemisen lisäksi unettomuus lisää merkittävällä tavalla onnettomuus- ja tapaturmariskiä ja on siten myötävaikuttamassa moniin fyysisiin haittoihin. Unettomuudella on negatiivinen vaikutus aineenvaihduntaan ja paranemiseen. Myös unettomuuden aiheuttama heikko stressinsietokyky altistaa monille fyysisille vaivoille.

Leiras

© 2008-2013 Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab
Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab, PL 1406, 00101 Helsinki. Puh. 020 746 5000

© 2008-2013 Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab
Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab, 00101 Helsinki. Puh. 020 746 5000